Kati

Tilda, minä & Zippy kevättalvi 2010
Kati "Durre" Jussila
27-vuotias Oululainen, Haukiputaalta lähtöinen.
Työskentelen Haukiputaan srk, lastenohjaajana, johon valmistuin 2009, valmistumisen jälkeen olen tehnyt töitä ympäri suomen päiväkodeissa sekä seurakunnassa. 




Koko kolmikko syyskuussa 2010, Iin koirapuisto
Kotona minun luonani asuvat novascotiannoutajat Tilda, & Gitta ja silloin tällöin vahemmilta vierailee Iitu. Koirien kanssa harrastamme monipuolisesti. Treenaamme ja kisaan seuramme Oulun koirakerhon OKK:n nimissä, lisäksi lisäoppia käyn hakemassa erilaisista koulutuksista. Olen erityisesti kiinnostunut agilitystä ja sekä tokosta, mutta noutajan ollessa talossa, myös noutajanlajit, kuten nome ja mejä ovat vieneet mennessään. Viikot kuluvat treenatessa ja viikonloppuisin yleensä kisa-areenat on meidän, tavoitteita on luotu, joskin aina ei niitä voittoja tule, pää asia että koiralla että ohjaajalla on mukavaa tekemistä. Pyrin olemaan erilasissa toiminnoissa mukana, kuten talkoilemassa.


Kesä 2008, Virpintallit, pv.  Bakar
 Yksi rakas harrastukseni koirien lisäsi on ratsastus. Aloitin ABC-ratsastuskoulussa vuonna 1994 ja jatkoin aina keväälle 2006 saakka, kunnes kyseinen ratsastuskoulu lopetti toiminansa. Pidin melkein vuoden tauon miettiessä, minne tallille lähtisin ratsastamaan. Nousin takaisin ratsujen selkään talvella 2007 Virpintalleilla. Tällä hetkellä pidän ratsastusta silloin tällöin – toimintana, sillä koirat vievät suuren osan ajastani ja ratsastus ei ole tällä hetkellä halpaa touhua. Ehkä jossain vaiheessa palaan vielä hevosten pariin ja toiveissa on tietty oma suomenhevonen, mutta valitettavasti heinä-allergia rajaa harrasusta. 


Luottamustoimet:
Novascotiannoutajat ry:n agilitytoimikunnan pj. (2011 -)
Novascotiannoutajat ry:n agilitytoimikunnan jäsen (2008-2010)
KASsin nuorisotoimikunnan jäsen (2010)
KASsin johtokunnan varajäsenenä & nuorisotoimikunnan vastaava (2009-2010)
Pohjois-Pohjamaan Kennelpiirin nuorisojaoston pj. tehtävissä (2008-2009)
Käytynä: koetoimitsija 1, koetoimitsija 2/agility, kasvattajan peruskurssi

Kuulun seuraaviin:
Suomen kennelliitto
Novascotiannoutaja ry
Suomen Noutajakoirajärjesto ry
OSN ry
OKK
  
Muut hyödylliset linkit: 
Agi.fi
Suomen Agilityliitto
Oulun tollerit
PP Kennelpiiri
TollerLinkit
Minnan koirakoulu & hoitola
Koirakoulu Active Dog
Kiimingin koiraharrastajat